Avainsana-arkisto: etämyynti

Olutliiton vastine EHYT ry:n tiedotteeseen pienpanimoiden etämyynnistä

Olutliitto katsoo, että Ehkäisevä Päihdetyö ry eli EHYT:n argumentit eivät perustele pienpanimoiden etämyynnin kieltoa. Huomiotta on jäänyt useita tekijöitä:

  1. Alkoholin etämyynti on jo sallittu ulkomaisille toimijoille ja tämä asettaa kotimaiset toimijat eriarvoiseen asemaan kansainvälisten yritysten kanssa.
  2. Jos etämyynti tehdään niin, että kuluttaja hakee pienpanimosta tilatut tuotteensa pakettitoimipaikoista henkilöllisyytensä todistaen, niin valvonta on yhtä vahvaa kuin pienpanimolta tai vähittäiskaupasta suoraan ostettuna. Kotiinkuljetuksen ollessa kyseessä, voidaan tarkistaa myös kuljettajan toimesta vastaanottajan mahdollinen päihtymystila ja henkilöllisyys.
  3. Etämyynnillä ostettuna, kuluttaja ei tee heräteostoksia kuten vähittäiskaupassa, vaan suunnittelee ostamansa tuotteet tarkasti etukäteen, jolloin määrät eivät luultavasti kasva haettaessa, vaan korvaavat muuta alkoholin kulutusta.

– On ymmärrettävää, ettei EHYT:n intressinä ole keksiä niitä keinoja, joilla saadaan sekä alkoholilakia avattua että haittoja kontrolloitua, mutta toivottavasti päättäjiltä löytyy kuitenkin enemmän poliittista mielikuvitusta, sanoo Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen.

– Pienpanimoiden etämyynti ei uhkaa Alkon väkiviinamonopolia. Näin saadaan nimenomaan miedoille alkoholijuomille lisää kuluttajaystävällisiä hankintaväyliä. Suomalaiset oluenystävät ja jäsenseurojemme jäsenet haluavat maistella oluita joka puolella kotimaata ja etämyynnillä se olisi mahdollista.  Nyt Alkossa nimenomaan väkevien myynti on lisääntynyt, joka ei kansanterveydellisesti ole positiivinen kehitys. Lisäksi pienpanimotuotteilla on korkeampi hintapiste eli niitä nautitaan enemmän maun kuin määrän takia, Lehtinen lisää.

Olutliitto on tukenut sekä Pienpanimoliiton lakiehdotusta että kansanedustaja Jari Myllykosken(vas) lakialoitetta pienpanimoiden etämyynnin sallimiseksi. Pienpanimoiden etämyynnistä on kerrottu päätettävän toukokuun aikana.

Myös Pienpanimoliitto on antanut vastineensa EHYT:n tiedotteeseen.

Olutliitto tukee kansanedustaja Jari Myllykosken lakiehdotusta etämyynnin sallimisesta pienpanimoille!

Olutliitto tukee kansanedustaja Jari Myllykosken (vas) ehdottamaa lakiehdotusta väliaikaisesta muutoksesta alkoholilakiin, joka sallisi pienpanimoille itse valmistaman alkoholijuomien etämyynnin ja kuljetuksen kuluttajan kotiin asti, perusteena koronakriisin aiheuttamat merkittävät haitat pienpanimoiden toimintaan. Muutos olisi voimassa vuoden 2020 loppuun. Olutliitto on ottanut yhteyttä kaikkiin kansanedustajiin sekä avustajiin ja kehoittanut allekirjoittamaan lakiesityksen.

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ: Lakialoitteessa esitetään, että alle 15 000 000 litraa kalenterivuoden aikana olutta tuottaville tuotantolaitoksille eli pienpanimoille myönnetään tuottamiensa alkoholijuomien etämyyntioikeus väliaikaisesti 31.12.2020 asti lisäämällä alkoholilakiin (1102/2017) uusi 35 a §.

Olutliitto tukee lakialoitetta, koska suomalaiselle kuluttajalle ja olutseuroille olisi tässä tilanteessa, missä fyysistä kontaktia ja liikkumista tulee välttää, huomattavaa hyötyä siitä, että oluenystävä voisi tilata kotiin haluamaansa suomalaista pienpanimo-olutta ja näin tukea paikallista oluttuotantoa turvallisesti.

Olutliitto katsoo myös, että monelle pienpanimoille etämyynti tarjoaisi uuden myyntikanavan, joka saattaisi helpottaa yritysten tilannetta ja jopa selviytymistä huomattavasti. Olutliitto pitää monipuolista pienpanimokenttää osana nykyistä suomalaista olutkulttuuria ja haluaa tukea sen säilymistä.

Tällä hetkellä alkoholin etämyynti on sallittu vain ulkomaisille toimijoille EU:n sisällä. Suomeen pystyy siis tilaamaan olutta ulkomaisista verkkokaupoista, kuten myös Suomesta ulkomaille. Tämä asettaa suomalaiset pienpanimot eriarvoiseen asemaan kansainvälisiin verkkokauppoihin nähden, varsinkin nyt kun kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut koronavirusepidemian takia juomien kotiinkuljetusta suosivaksi.

Olutliitto tukee Pienpanimoliiton ehdottamaa lakimuutosta: Oluen etämyynti sallittava!

Olutliitto tukee Pienpanimoliiton ehdottamaa väliaikaista muutosta alkoholilakiin, joka sallisi pienpanimoille itse valmistaman alkoholijuomien etämyynnin ja kuljetuksen kuluttajan kotiin asti, perusteena koronakriisin aiheuttamat merkittävät haitat pienpanimoiden toimintaan. Muutos olisi voimassa vuoden 2020 loppuun.

Olutliitto tukee lakialoitetta, koska suomalaiselle kuluttajalle ja olutseuroille olisi tässä tilanteessa, missä fyysistä kontaktia ja liikkumista tulee välttää, huomattavaa hyötyä siitä, että oluenystävä voisi tilata kotiin haluamaansa suomalaista pienpanimo-olutta ja näin tukea paikallista oluttuotantoa turvallisesti.

Olutliitto katsoo myös, että monelle pienpanimoille etämyynti tarjoaisi uuden myyntikanavan, joka saattaisi helpottaa yritysten tilannetta ja jopa selviytymistä huomattavasti. Olutliitto pitää monipuolista pienpanimokenttää osana nykyistä suomalaista olutkulttuuria ja haluaa tukea sen säilymistä.

Tällä hetkellä alkoholin etämyynti on sallittu vain ulkomaisille toimijoille EU:n sisällä. Suomeen pystyy siis tilaamaan olutta ulkomaisista verkkokaupoista, kuten myös Suomesta ulkomaille. Tämä asettaa suomalaiset pienpanimot eriarvoiseen asemaan kansainvälisiin verkkokauppoihin nähden, varsinkin nyt kun kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut koronavirusepidemian takia juomien kotiinkuljetusta suosivaksi.

Katso Pienpanimoliiton tiedote.

Katso Pienpanimoliiton muutoslakiesitys alkoholilakiin.

Lisätietoja:

Olutliitto puheenjohtaja Anikó Lehtinen, 0407381670 puheenjohtaja@olutliitto.fi

Olutliitto on suomalaisen oluenkuluttajien edunvalvontaliitto joka edustaa yli 2000 oluenystävää jäsenjärjestöjensä kautta.  Olutliitto ry on oluenkuluttajien valtakunnallinen ja riippumaton etujärjestö. Olutliiton tehtävänä on puolustaa oluenkuluttajien oikeuksia sekä vaalia olutkulttuuria toimien oluen monipuolisen tarjonnan säilymisen puolesta. Olutliitto on jäsenenä European Beer Consumer Unionissa (EBCU) ja osallistuu sen kanssa kansainväliseen toimintaan.