Avainsana-arkisto: Valtakunnallinen kotiolutkilpailu

Valtakunnallisen Kotiolutkilpailun voitto Seinäjoelle!

Kisaoluita vuoden kisassa (valokuvaaja: Aniko Lehtinen)

Tänä vuonna Valtakunnallisen Kotiolutkilpailun voitto meni Seinäjoelle, kun Vuoden Kotipanijaksi valittiin Mikko Salo.  Kilpailijoita oli 89 kotioluentekijää ja 188 erilaista olutta melkein kolmeltakymmeneltä eri paikkakunnalta ympäri Suomea.

Valtakunnallinen Kotiolutkilpailu on Suomen vanhin kotioluenpanijoille järjestetty kisa, joka on myös Suomen suurimpia alan kilpailuja. Olutliiton isännöimä ja kansainvälisen oluttuomari André Brunnsbergin järjestämä kilpailu on alan ainoa täysin panimoista riippumaton valtakunnallinen kotiolutalan kisa.  – Tänä vuonna jouduimme siirtämään kisat keväästä syksyyn johtuen koronapandemiasta. Onneksi saimme pidettyä tuomaroinnit lokakuun alussa ennen pandemian kiihtymistä, kertoo Brunnsberg. – Haluan kiittää Finnmap Infran Marko Rantaa tilojen järjestämisestä sekä Olli-Pekka Ratsulaa avustamisesta kilpailussa. Sekä tuomarointi että järjestelyt tehtiin talkootyönä, niin kuin aikaisempinakin vuosina. Oluiden määrä oli nyt lähellä maksimirajaa, ensi vuodelle meidän ehkä pitää taas keksiä keinoja, jolla saadaan kilpailu toimimaan entistä joustavammin.

Vuodesta 1995 asti vuosittain järjestetty Valtakunnallinen Kotiolutkilpailu -kilpailu on tarkoitettu kaikille kotiolutta harrastuksenaan paneville. – Suomen kotiolutyhdistys perusti aikoinaan kilpailun, ja sen järjestämistä jatkoi Perinteisen Oluen Seura vuoteen 2016. Sen jälkeen Olutliitto on ollut kilpailun isäntänä ja minä sen järjestäjänä, kertoo Brunnsberg.

André Brunnsberg tuomaroimassa vuoden kilpailua (valokuvaaja: Aniko Lehtinen)

Kilpailu onkin kokenut renesanssin Brunnsbergin ottaessa vastuulleen kisan. Vuonna 2016 kisaan osallistui 30 erilaista olutta ja tänä vuonna jo yli 180. Kilpailussa palkitaan kokonaisuutena parhaiten menestynyt ”Vuoden kotipanija” sekä kunkin sarjan paras olut. Kisan tuomarit ovat oluen ammattilaisia: oluttoimittajia, bloggaajia, kotioluentekijöitä tai sertifioituja oluttuomareita.

Tänä vuonna NEIPA-oluet olivat suurin osallistujaoluttyyli, jota seurasivat imperial stoutit ja American Pale Ale-oluet. Myös wild beer-, strong bitter-, saison-  ja American IPA –olut olivat runsaammin edustettuna. – Oluitten taso oli taas viime vuodelta noussut, tämä vuonna kovimmat oluet nähtiin pale ale- ja sour- sarjassa, Brunnsberg kommentoi kisan tasoa. – Sour-sarjan voittaja oli Kaarlo Reippaan panema gueuze, joka on tähän asti haasteellisin oluttyyli kilpailussa. Lager-sarjassa oli taas ilahduttavasti mukana pari American Lageria, jotka ovat kotioluenteossa aika vaikeita tehdä.

Tänä vuonna Vuoden Kotipanija oli Mikko Salo, ainoa joka pääsi palkintosijoille useammassa sarjassa. Salo palkittiin lager-  ja stout –oluistaan. Palkinnoksi Mikko Salo saa 60 litran Fermzilla All-rounder käymisastian joka myös toimii keginä.  Sen lisäksi palkittiin jokaisen sijan kolme parasta kunniakirjoilla ja Panimonurkan lahjakorteilla, jolla kilpailijat voivat ostaa Simpsonin mallasta, Lallemandin hiivaa ja Simply Hopsin humalalajikkeita. Sen lisäksi jokainen sarjan voittaja saa säkillisen Simpsons Golden Promise -mallasta.

Kilpailun oluiden arviointi tehdään kansainvälisen BJCP-tuomarijärjestön arviointilomakkeen mukaan, jonka kilpailija saa itselleen palautteena omasta oluestaan. Brunnbergin mukaan palaute on kilpailijoille hyvin tärkeää. – Itsekin kotioluentekijänä tiedän, miten kiinnostavaa on kuulla omasta oluestaan ammattilaisen arvio, siksi pyrin siihen, että kilpailuun osallistuneet saavat rehellisen ja suoran palautteen oluistaan.

Valtakunnallinen Kotiolutkilpailu on Suomen ainoa täysin panimoista riippumaton kotiolutalan kisa. Brunnsberg ja Olutliitto pitävät tätä hyvin tärkeänä. – Emme halua kilpailuun mukaan panimosponsoria, vaan pitää kilpailun täysin riippumattomana, sanoo Brunnsberg. Panimoiden sponsoroimien palkintojen sijaan kilpailun palkintoina on erilaisia kotiolutkauppojen ja oluen raaka-ainetuottajien sponsoroimia palkintoja, jotka ovat kilpailijoille hyvin mieluisia.

Kotiolutharrastus on nousussa ja oluen paneminen harrastuksena kiinnostaa. – Haluamme olla mukana kehittämässä kotiolutharrastusta ja näemme Valtakunnallisen Kotiolutkilpailun tärkeänä osana tätä, kertoo Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen. – Olutta on ammoisista ajoista tehty kotona ja kotioluen parista ovat ponnistaneet hyvin monet suomalaiset pienpanimoammattilaisetkin. Olutliitto haluaa tukea kotioluen tekemistä luonnollisena osana suomalaista olutkulttuuria.

Vuoden kotipanija:

Mikko Salo, Seinäjoki

Lager-sarja:

1. Kimmo Keski-Saari, Vaasa (6B Rauchbier)

2. Mikko Salo, Seinäjoki (1B American Lager)

3. Olli-Pekka Niinimäki, Vantaa (5B Kölsch)

Ale-sarja:

1. Markku Leminen, Helsinki (17D English Barleywine)

2. Mathias Furu, Kruunupyy (21B Speciality IPA: NEIPA)

3. Markku Leminen, Helsinki (21B Speciality IPA: Belgian IPA)

Belgialaiset ja vehnä-sarja:

1. Markku Korpela , Helsinki (25B Saison)

2. Aki Kyntäjä, Jyväskylä (26D Belgian Dark Strong Ale)

3. Aleksanteri Jokinen / Alfons Korhonen / Aleksi Karvinen, paikkakunta ei ilmoitettu (25B Saison)

Stout, Porter ja muut tummat-sarja:

1. Taavi Salminen, Hamina (20C Imperial Stout)

2. Taneli Mäkinen, Vantaa (20C Imperial Stout)

3. Mikko Salo, Seinäjoki (20C Imperial Stout)

Hedelmä, hapan ja villihiiva-sarja:

1. Kaarlo Reipas, Vantaa (23E Gueuze)

2. Kaarlo Reipas, Vantaa (28C Wild Speciality Beer)

3. Tony Myrskylä, Turku (28C Wild Speciality Beer)

Valtakunnallinen Kotiolutkilpailu siirtyy syksyyn!

Johtuen vallitsevasta tilanteesta, Olutliiton isännöimä ja oluttuomari André Brunnsbergin järjestämä Valtakunnallinen Kotiolutkilpailu siirtyy syys-lokakuuhun.

Uusi deadline kisaan ilmoittautumiselle ja oluiden toimitukselle on sunnuntai 27.9.

Kilpailun tuomaroinnit pidetään lokakuussa ja tulokset julkaistaan heti kun on mahdollista. Jos kotioluiden tuomarointi kiinnostaa, voit ilmoittautua tuomarilistalle osoitteessa puheenjohtaja@olutliitto.fi.

Lue TÄSTÄ lisää Valtakunnallisesta Kotiolutkilpailusta, sen säännöistä ja olutkategorioista!