
Suomen Paras Olut -kilpailu käytiin 6–7.6.2026 Perhon Liiketalousoppilaitoksessa, jossa oluita tuomaroitiin sokkona yli 50 koulutetun tuomarin voimin. Finalistit ovat selvinneet, lopulliset sijoitukset julkaistaan 11.6.
Suomen Paras Olut -kilpailu on avoin kaikille kotimaisille kaupallisten panimoiden Suomessa valmistetuille oluille, jotka ovat säännöllisessä myynnissä. Kisan on järjestänyt sen perustamisesta lähtien Suomalainen Olut ry, jonka jäseniä ovat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ja Pienpanimoliitto. Tänäkin vuonna käytännön järjestelyistä vastasi Olutliitto. Kyseessä on ainoa pelkästään suomalaisia oluita tuomaroiva kisa, johon voivat osallistua sekä isot että pienet panimot. Päätuomarina toimi pitkän linjan oluttoimittaja ja -tuomari Jussi Rokka ja kisamestarina olutalan ammattilainen Veera Savolainen. Finaalituomariston puheenjohtaja oli oluttuomari André Brunnsberg ja kilpailua johti Anikó Lehtinen.
Suomen Paras Olut -tulokset julkistetaan 11.6. klo 17. Silloin kerrotaan jokaisen sarjan voittaja ja Suomen Paras Olut 2026. Kilpailussa palkitaan kunniamaininnalla myös paras gluteeniton olut sekä paras sahti.
Suomen Paras Olut -kilpailun pääkumppani on Viking Malt, yhteistyökumppaneita ovat lisäksi Rastal, Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtuma, BreOS, Hedvin, AEB Brewing ja Perhon Liiketalousoppilaitos. Mediakumppanina toimii Juomaposti.
Katso kaikki finalistit aakkosjärjestyksessä oluen nimen mukaan – yksi näistä on Suomen Paras Olut 2026:
Bellywasher / Iso-Kallan Panimo
Bock’s Doppelbock / Bocks Corner Brewery
Cloud Strider / Mallassepät
Crisp Lager / Sinebrychoff Oy
Fat Barrel 08: Bardstown Bourbon / Fat Lizard Brewing Company
Fat Lite Micro NEIPA / Fat Lizard Brewing Company
Fredrik / Mathildedalin Kyläpanimo
Green Riff / Varikko Panimo
Hartaa / Varikko Panimo
Huima 44 IPA / Maku Brewing
HÖLLI Juicy Pale Ale / HIISI
IKIIURSO Imperial Stout / HIISI
KASKI Kylmäsavulager / Takatalo & Tompuri
KASKI Mustakaura / Takatalo & Tompuri
KASKI Vahva Lager / Takatalo & Tompuri
Keisari Biere Blanc 5.2% / Nokian Panimo
Keisari Mexican Lager 4.5% / Nokian Panimo
Kiljuhanhi / Panimoyhtiö Tuju
Korven Kutsu Wild Alder Smoked Lager / Karvilan Panimo
Kukko Vehnä / Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Laiskajaakko / Teerenpeli Panimo ja Tislaamo
Lammin Sahti / Lammin Sahti
Lepaa Saison / Lepaan Panimo
Loisto West Coast Pils / Mathildedalin Kyläpanimo
Luigi Italo Pils / Kanavan Panimo Oy
Masuuni Imperial Stout 9% / Mathildedalin Kyläpanimo
Mirage / Tired Uncle Brewing
Mylläri Lager / OlutMylly
MYLLÄRI LOW ALC ALE 2-TIE / OlutMylly
Mysteeri / Panimoyhtiö Tuju
Märichello / Olarin Panimo
Nikkari Pils / Maku Brewing
NOPPA Barrel Aged Imperial Stout / HIISI
Otaniemi Oriented / Masis Brewery
Raspberry Vanilla Sour 5% / CoolHead Brew
RPS Rock Blanc / RPS Brewing
SOURMA Barrel Aged Brettanomyces Cherry Sour / HIISI
Sytytys: Micro NEIPA / Panimo Himo
Teräs Strong Lager / Tornion Panimo
The Dark Place / Masis Brewery
Treasure the Memories / Olarin Panimo
Trippin´ On Spruce Tips / Olarin Panimo
Vanilla Pear Pie / Mallassepät
Vanilla Stout / Mallassepät
Vanttera / Mallassepät