Olutliiton vuosittainen Hyvä Tuomas -kiertopalkinto jaetaan ansiokkaasta työstä olutkulttuurin hyväksi Tuomaan päivänä 21. joulukuuta. Valinnan tekevät aikaisemmat Hyvät Tuomaat. Vuoden 2023 Hyvä Tuomas on Suomen Paras Olut -kilpailun primus motor ja Nokian Panimon pitkäaikainen toimitusjohtaja Matti Heikkilä.
”Hyvän Tuomaan arvonimi myönnettiin tänä vuonna panimoalan monipuoliselle vaikuttajalle, suomalaisen olutkulttuurin kehittäjälle ja väsymättömälle puurtajalle Matti Heikkilälle”, perustelevat valinnan tehneet vanhat Hyvät Tuomaat.
KTM Matti Heikkilä, 64, toimi Nokian Panimo Oy:n toimitusjohtajana 13 vuotta ja sinä aikana yrityksen liikevaihto liki kymmenkertaistui ja toiminta vakiintui kannattavaksi.
Toimitusjohtajuuden lisäksi Heikkilä vaikutti pienten ja suurten panimoiden edunvalvonnassa sekä niiden yhteisessä Suomalainen Olut ry:ssä. Aktiivin toimitusjohtajauran jälkeen hän toimi myös Olutliiton hallituksessa.
Matti Heikkilä on arvostetun Suomen Paras Olut -kilpailun primus motor ja yksi perustajista. Hän ei ole jäänyt kilpailussa vain keulakuvaksi, vaan on ottanut osaa osaa aktiivisesti itse kisan järjestämiseen joka vuosi jopa hoitaen monimutkaisen kisanäytteiden logistiikan. Samalla asenteella hän tarttui aikanaan Nokian Panimon ruoriin ymmärtäen niin pääomasijoittajan kuin lattiatason työntekijän näkökulman tärkeimpään asiaan: oluenpanoon ja hyvän tuotteen saattamiseen kuluttajille.
– On ollut onni olla mukana alusta asti Suomen Paras Olut -kilpailussa muiden perustajien kanssa. Nyt kilpailua on takana jo 13 vuotta ja kisa edelleen kasvaa ja kehittyy, saaden yhä enemmän myös kansainvälistä tunnustusta, kertoo Heikkilä. – Kun panimoita ei voi taloudellisesti verrata, niin kisassa kaikki lähtevät samalta viivalta, sokkona kun maistetaan kaikki kisaoluet. Varsinkin nyt, kun ajat ovat huonot, on hyvä huomata miten Suomen Paras Olut -kilpailun voitto oikeasti vaikuttaa positiivisesti panimoiden talouteen. Siksikin seuraan huolestuneesti uuden lainsäädännön toteutumista, se kun pahimmillaan voi leikata vähittäiskaupan olutvalikoimista paljonkin kun viinit tulevat kauppoihin. Ravintolapuolellehan lainmuutos ei vaikuta, koska siellä ei mikään muutu.
Hyvät Tuomaat muistuttavat, että tämä on palkinnon 30. juhlavuosi. Heitä on nimitetty vuosien saatossa yhteensä 34, koska joinakin vuosina on valittu kaksi Hyvää Tuomasta. Kiertopalkintona toimivan tammitynnyrin luovutti asianmukaisin menoin Heikkilälle St. Urho’s Pubissa vuoden 2022 Hyvä Tuomas perheyrittäjä Petri Heino.
Hyvä Tuomas on Olutliiton vuosittain jakama palkinto ansiokkaasta työstä olutkulttuurin hyväksi ja nimityksen tekevät aiemmin palkinnon saaneet. Tänä vuonna jaettava tunnustus on järjestyksessä 30. Palkinto julkistetaan Tuomaan päivänä, jolloin on perinteisesti rauhoituttu joulunviettoon. Aikaisemmat Hyvät Tuomaat: https://olutliitto.fi/toiminta/hyva-tuomas/